maanantai 8. toukokuuta 2017

Maidottomat jäätelöt





Viikonloppua saatiin viettää todella aurinkoisissa tunnelmissa. Pitihän sitä sitten juhlistaa jäätelöllä.

 Tänä kesänä testaillaan myös näitä maidottomia jäätelöitä ja mehujäitä. Katsotaan kesän lopulla mikä yltää ihan parhaaksi maidottomaksi jäätelöksi meidän mielestä. 

Aloitettiin tällä Oatlyn vanijajäätelöllä. Kohta 3v suusta pääsi "namia" kun tätä maisteli. 

Minusta tämä maistuu erittäin lähelle maidollista vaniljajäätelöä. Koostumus on ihanan pehmeää ja vaniljan maku tulee hyvin esille. On hyvää! Joten mielelläni suosittelen tätä sellaisille, jotka eivät maitoa kestä, tai halua käyttää. 

Myös muut lapsiraatilaiset olivat sitä mieltä, että maistuu todella hyvälle maidottomaksi vaniljajäätelöksi. 

Arvosanaksi annettiin tälle 3/5!

perjantai 5. toukokuuta 2017

Helpot perunarieskat







Joko olette kokeilleet näitä ihanan herkullisia mummon perunarieskahiutaleista tehtyjä rieskoja? Jos ette, niin ehdottomasti suosittelen. Nämä ovat todella helpot tehdä ja oi, niin ihanan herkullisia!

Ohje löytyy tuosta pakkauksesta, ja tosiaan tarvitaan lisäksi vain vettä, hieman suolaa, pussi perunarieskahiutaleita ja vehnäjauhoja.

 Annetaan vain hieman turvota tuo vesi-perunahiutaleseos. Lisätään suola ja vehnäjauhot. Lisätään taikinakeot pellille ja litistetään rieskoiksi.

 Itse litistän ruokalusikalla ja ripauksella vehnäjauhoja, niin pinnasta tulee ihanan sileä. Eikä taikina tartu lusikkaan, kun käyttää apuna vehnäjauhoja. Pistellään lopuksi haarukalla reikiä pintaan ja sitten vain uuniin paistumaan kunnes on saanut hieman väriä pintaan. 

Nämä ovat lisäksi maidottomia, jos et lisää päälle juustoa ja käytät maidotonta levitettä. Ja oi että, miten herkullisia hieman lämpiminä. 

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Huhtikuun kosmetiikkasuosikit





Huhtikuun kosmetiikkasuosikit tulevat tässä. 

 Sain Lontoosta tuliaisiksi tätä ihanan raikasta ja sopivan hempeää Agent Provocateur FATALE PINK tuoksua. Todellakin uusi suosikkini! 

 Sitten päätin kokeilla myös tätä Essencen meikki sarjaa. Lähimmästä Citymarketista tätä ei vielä löydy, mutta Tarjoustalosta löysin.

 Kokeilin tätä colour&care lipstick + avocado butteria. Löytyi sitten heti ihan täydellinen nudesävy. En usein käytä värillisiä huulipunia kuin juhlavammissa tilaisuuksissa. Ennemminkin huulirasvat ovat arjessa ja töissä useammin käytössä. Nyt kyllä olen tätä sävyä käyttänyt ihan melkeinpä päivittäin. Tämä on mielestäni huulirasvamaista ja hoitavan tuntuista, silti antaa hieman sävyä huulille. Sopii todellakin ihan niin juhlaan kuin arkikäyttöönkin. Ja hinta on edullinen. 

Ainoa miinus oli se, että tätäkin sävyä oli vain enää kaksi jäljellä hyllyssä, ja näissä ei ole mitään sulkuteippejä vaan myös uusia pakkauksia oli mennyt joku kokeilemaan. Tämä näytti kokeilemattomalta, joten uskalsin ostaa. 

Jatkossa käyn kyllä kaupassa katsomassa sävyt ja tilaan ainakin nämä huulituotteet netin kautta. Huuliöljyjä voisi ostaa kokeiluun seuraavaksi. 


maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappu 2017





Toivottavasti kaikilla on ollut mukava vappu!

Meillä vietettiin lasten vappua, herkkujen, ilmapallojen ja saippuakuplien kera. Taisi olla saippuakuplat pienimmän suurin innostuksen kohde. Niiden kanssa on hihkuttu useampi tovi. Kyllä tuo Muumipallokin on ollut joka aamun ensimmäinen leikkikohde. 

Luntakin tuli oikein urakalla ja nyt taas on oikein aurinkoinen ilma. Toivotaan, että aurinkoinen sää nyt jatkuisi jatkossa. Kesää odotellessa. 

Kokeilin tosiaan tällä kertaa tehdä uunissa paistettavia donitseja kinuskikuorrutteella. Ohje löytyy uusimmasta Pirkka lehdestä. Ja tuli kyllä herkullisia donitseja.

 Nyt täytyy nopeasti alkaa päivän ruokahommiin. Pakko päästä loppupäiväksi ulos nauttimaan tuosta aurinkoisesta säästä. Mukavaa maanantaita kaikille!