torstai 30. kesäkuuta 2016

Uusia vaatteita pojalle



*Postaus sisältää linkit verkkokauppaan.

Nyt on hyvä tilaisuus löytää kivoja ja edullisia vaatteita kesän alennusmyynneistä. 

Itse tilasin muutaman ihanan vaatteen Sportamore nettikaupasta. Minulle oli ihan uusi tuttavuus nämä Pollop merkkiset lastenvaatteet. Yleensä täältä tulee tilattua jalkapallo aiheisia ostoksia. Mutta nämä olivat ihanat löydöt.

 Tilasin pojalle housut ja paidan. Ihastuin näihin Kirahvi vaatteisiin ihan täysin. Niin ihastui myös poikakin. Housut ovat pehmeää kangasta. Täydelliset niin ulkoiluun kesällä, kuin kotoiluunkin.

Housut: 

Paita:Täältä

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kesä ja jäätelö





Kesään kuuluu ehdottomasti jäätelö. Aloitimme jäätelökesän näillä Lidlin mantelipuikoilla. Pakkaus sisältää 6 isoa jäätelöpuikkoa. Nämä ovat yksi meidän suosikeista Lidlin valikoimista.

Suklaakuorrute on paksu ja lohkeaa isoina paloina. Mantelirouhetta on riittävästi pinnalla. Vaniljajäätelö on oikein hyvää myös. Vanilja maistuu selvästi. Edullinen pakkaus. Hinta vain 3.79€/6kpl.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Sairastelua ja ostoksia




Tulikin pitkä tauko kirjoittamiselle, mutta joskus käy näin.

 Viimeiset kouluviikot menivät vesirokon kourissa. Tytär sai tartunnan koulusta. Ja kun sai sairastettua viikon, ilmestyi näpyt 3:melle pojista. Kaksi vanhinta ilmeisesti sairastaneet aikoinaan kunnon taudin, sillä he säästyivät tältä. Onneksi tytär kertoi heti tätä olleen koulussa, niin ei tarvinnut arvuutella mitä on. Ihmettelin vain alkuun, miten voi olla mahdollista sairastaa uudelleen. Päiväkotiaikana kaikki nimittäin sairastivat tämän.

 Soittelin sitten koulun terveydenhoitajalle, joka mainitsi olevan mahdollista sairastaa uudelleen, jos pienenä on sairastanut taudin lievänä. Nyt saivat sitten aika rajun taudin jokainen. Toivotaan, että meidän vesirokkokiintiö olisi nyt tässä. Ainakin tiedetään nyt pienimmänkin sen sairastaneen kunnolla. Ei ollut ollenkaan helpot viikot korkeine kuumeineen ja kutiavine näppyineen, mutta nyt se on onneksi ohi.

 Pojat kun sairastivat, kävimme heidän parannuttuaan ostoksilla. Pojat tietysti suuntasivat heti pelikauppaan. Minä sain hankittua uuteen puhelimeeni uudet kuoret. Todella tyytyväinen olen tähän, vaikka ensin mietin pitkään uskallanko ottaa valkoista väriä. Mutta tämä on pysynyt ihan yhtä puhtaana kuin uutenakin, kun enimmäkseen käsilaukussa mukana kulkee.

 Nuorimmalle pojalle käytiin samalla hankkimassa kesäsandaalit. Vielä ei näillä ilmoilla ole kovin sandaaleja tarvinnut, mutta toivottavasti pian. 

Entäs sitten tuo kesäinen sukkalanka! Aivan ihanuutta! Tästä tulossa lahjasukkaa kunhan saan ensin veljeni sukat kudottua. Kyllä taas on ihanaa kutoa, vaikka välillä käsityöt jäävätkin vähän vähemmälle. Nyt on kyllä innostus taas suuri. 

Ihanaa kesän alkua kaikille!