lauantai 30. tammikuuta 2016

Jäätelöä ja suklaakirja





 Meidän perheen tyttärillä on nyt menossa jonkinlainen jäätelöbuumi. Vanhin tytär haki kolme purkkia herkkujäätelöä ensi viikon koeviikkoa varten. Nuorempi tytär mietti, mihin käyttäisi synttärirahojaan. Eilen sitten osti litran vaniljajäätelöä, kinuskikastiketta ja keksimuruja. Tuollainen ihanuus jätskiannos oli sitten tämän päivän herkkuna.

Minä kävin katsastamassa lähistölle avatun kierrätyskeskuksen. Astia ja kirjahulluna siellä vierähtikin tovi jos toinen. Mukaan lähti 3:lla eurolla tämä suklaakirja ihanuus. Katsokaa nyt näitä suklaakuvia...suklaa on ihanaa! Tästä täytyy alkuviikolla loihtia pojan synttäreille jokin suklainen herkku. Valinnanvaikeus. Onneksi pojan päätös tällä kertaa.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Viikonlopun pikalapaset tytölle


Tytär hukkasi lapasensa pelireissulla. Tuli siis kiire kutoa uudet nopeasti viikonlopun aikana. Ja tulihan ne eilen myöhään valmiiksi kaiken muun kiireen keskellä.

 Vanhin poika lähti koulun reissulle Kreikkaan, joten oli pakkaus ym. tehtävää. Y:lla oli taas kahden päivän viikonloppu  turnaus Klaukkalassa. Kiirettä siis pitänyt.

 Lanka:
 Oranssia seiskaveikkaa ja todella vanhaa Novita Wool Sävy lanka
Ohje:
 Resorissa 40 silmukkaa peruslapasen ohjeella. Puikot 2,5. Kuviot omasta päästä. Jokaisen kuviosilmukka rivin jälkeen yksi rivi oranssilla. 


perjantai 15. tammikuuta 2016

Pakkasilman kengät lapselle



Ei ollut vaikea valinta tälle talvelle hankkia S:lle kenkiä pakkasilmoja silmälläpitäen. Olen lasten talvikengissä 6:den lapseni kokemuksella tullut siihen tulokseen, että nämä Kuoman talvikengät ovat edelleen kärkipäässä talvipukeutumisen helppoudessa ja lämmittävyydessä. Myös päiväkotipukeutumisessa erittäin helpot käyttää.


Hyvin mahtuu paksut villasukat sisään jalkoja lämmittämään. 



Näitä harjoitellaan itse ahkerasti pukemaan ja riisumaan.


Kyllähän se hienosti jo sujuukin :-).


 Vaikkakin vielä itsepuettuna usein päätyvätkin näin... vääriin jalkoihin. Mutta menoahan se ei haittaa ollenkaan. Harjoitus tekee mestarin! 

tiistai 12. tammikuuta 2016

Lumista aamua







Saimme tänä aamuna herätä kunnon lumisateeseen. S katseli ikkunasta ja hihkui "eee, unta!" Tarkoittaen " jee, lunta!".  Ulkoilua ja lumileikkejä siis tiedossa meillä tänään.

Koululaisten aamutoimet, kun saatiin valmiiksi, syötiin pienimmän kanssa aamupuurot. S syö jo tosiaan yhtä ison lautasellisen puuroa kuin äiti. Ja illalla menee aina samanmoinen. Hyvä on kyllä tämä poika syömään. Talk murot ovat myös todella suosittuja. 

Eipäs muuta kuin pukemaan, ja kokeilemaan miten tuolla lumessa pääsee eteenpäin :-).