lauantai 28. marraskuuta 2015

Pojalle sukat





Sny-paketista sain tätä ihanaa Maija-lankaa. Poikani halusi,  että kudon tästä langasta hänelle lämpimät villasukat kylmiin treeni iltoihin. Ja johan olikin mieleinen väri ja lanka!

Tästä samasta langasta isoveli ja pikkuveli tilasivat minulta myös heille villasukat, joten olihan minun heti tilattava lisää tätä poikien mieli lankaa. Vielä tilaan myöhemmin toisen satsin, sillä miehenikin nyt kainosti katseli sukkia. Sanoi ettei hänelle tarvitse, kun menee näihin poikienkin sukkiin jo paljon aikaa. Mutta nämä ensimmäiset sukat valmistuivat 2 illassa! Eli tikuttelenpa hänelle, veljelleni ja vielä muutamat ehkä lahjaksikin.

Tätä värikästä Maija-lankaa löysin Käsityöliike Katariinan nettikaupasta. Yllätyin iloisesti nopeasta toimituksesta postilakosta huolimatta. Parissa päivässä sain lankatoimitukseni.  Samalla myös tilasin nämä yksiväriset langat lasten toivelapasiin! Arvaattekos jo mitkä lapaset näistä on tulossa? 

perjantai 27. marraskuuta 2015

Piparikarkkeja




Meillä tehdään viikonloppuna piparitaikina. Sitä odotellessa ostin kauppareissulla näitä uusia piparin makuisia Dumle suklaakarkkeja. Eilen sitten maisteltiin näitä. Dumlethan ovat aina olleet tyttäreni lempikarkkeja. Osa lapsista tykkäsi näistä, osa ei. Yhden mielestä piparit maistuvat parhailta aitoina pipareina, toisen mielestä nämä on ihania! Makuasioista siis ei voi kiistellä, mutta jos tykkää pipareista niin kannattaa kokeilla näitä. 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Herkullinen välipala

 

Viime viikolla halusin yllättää lapset vähän herkullisemmalla välipalalla koulun jälkeen. Tämä on hyvin helppo ja nopea tehdä.

 Rahkapohjan tein rahkasta ja vaahdoksi vaahdotetusta kuohukermasta. Vähän sokeria makua antamaan. Sitten täytetään vain lasi kerroksittain rahkaseoksella, Digestive keksi murskalla, mustikoilla ja banaani siivuilla. Maistuu herkulliselta.  

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Maidoton kahvijuoma


 Esittelen teille nyt ehdottoman uuden suosikki tuotteeni! Luin tästä Oatlyn i kaffe juomasta netistä, vielä kun olin maidottomalla dieetillä. Keskustelupalstalla tästä keskusteltiin. Sieltä sainkin vinkin, että tätä voisi löytyä Herttoniemen K-kaupasta. Sielläpä kävin muutamaan kertaan vartavasten tätä etsimässä, mutta en löytänyt.

Äitini kanssa juteltuani, hän saikin hyvän idean, jota en itse edes tullut ajatelleeksi. Jospa laittaisin lähikauppiaalle asiakaspalautteen kautta pyynnön, voisiko tätä saada valikoimiin. Olikin sitten ensimmäinen asiakaspalaute, minkä olen koskaan lähettänyt. Ja voi että, miten mukava kauppias meidän lähikaupassa onkaan!

Nyt tätä löytyy K-supermarket Kontumarketista! Nyt kaikki maidotonta ruokavaliota noudattavaa kahvinjuojaa, kannattaa tulla hakemaan vaikka kauempaakin! Ja vaikka voisit maitotuotteita käyttääkkin, silti suosittelen kokeilemaan. On nimittäin aivan ihanan makuista! Itse tosiaan voin taas maitotuotteita käyttää, silti tämä jää jatkossakin minun kahvijuomaksi. Toivottavasti pysyy jatkossakin valikoimissa.

 Maku on ihanan täyteläinen, jopa kermamainen. Olen jäänyt koukkuun. Ilmeisesti myös joku muukin tästä tykkää, nopeasti kun kaupan hyllyltä näyttää hupenevan. En kyllä ihmettele. Ainoa tuote tällä hetkellä, mitä aion itselleni hamstrata kaappiin.

Säilyvyyskin tässä avattuna on ihan huippu! Säilyy jääkaapissa avattuna ainakin viikon. Itselleni tuo iso purkki on juuri hyvä, viikon kestää, jos vain itse käytän aamukahvin seassa. Miehenikin teenjuojana tätä maistoi, ja kyllä, maistui hänellekkin.

Tätä kun lämmittää kattilassa, ja samalla vispaa vaahdoksi, niin tulee aivan ihana vaahto kahvin pinnalle. Eikä juoksetu kahvissa.  Tämä on siis täydellinen herkku kahviin, ja kotikahvila herkku on taattu.

 Vielä haluan tätäkin kautta lähettää kiitokset kauppiaalle! Aivan mahtavaa palvelua!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Marraskuun ihana sny-paketti


Miten tämä aika kiitääkään, nyt on jo marraskuun sny-paketti haettu postista. Ja huh mikä paketti! Yllätys oli huima! Lumi kiittää herkuista! Pöllö servetit on lasten mieleen! Niin paljon ihania juttuja tässä paketissa! 


Täältä löytyi ihanaakin ihanampaa Marks&Kattens Alpaca lankaa 3 vyyhteä! Hurjan pehmoista ja ihanan väristä! En millään malttaisi odottaa hetkeä kun nämä saan puikoille! Nyt pitää ensin tehdä pari kiireistä hyväntekeväisyys projektia valmiiksi. Sitten saan ottaa nämä ihanuudet puikoille.


Tässä on parini lempi suunnittelijan sukan ohje. Parini ehdottikin, että voisin tästä Nalle langasta neuloa nämä "Oi Ihana Toukokuu" sukat. Ei pakko :-), kuten sanoit,  mutta kyllä tämä kaunis väri pääsee näiksi kauniiksi sukiksi! Aivan ihana malli minustakin!


Ja voi voi...olisittepa nähneet tämän äidin ilmeen kun nämä kämmekkäät näin! Täyttä rakkautta :-)! Miten voikin olla näin täydellisen väristä ja uskomattoman pehmeää lankaa! Entäs sitten tuo malli? Kauneimmat kämmekkäät mitä olen nähnyt! Ja vielä herkkuja kylkeen! Täydellistä! 


Olen niin ihastunut tähän kauniiseen malliin! Ja lankanahan tässä on: Lai-la-lai Yarnz Bamwool Garden: Sitruuna 65%wool, 35% bamboo.

torstai 12. marraskuuta 2015

Tihkusateessa ulkoilua



Sateinen ja pimeä marraskuu. Sitähän tämä nyt on. Silti ulkoillaan, säällä kuin säällä. Mutta ai että on kivaa loikoilla kivellä, ja odotella sadepisaroita kasvoille. 


Kiinnostavaa katseltavaa löytyy joka suunnasta.


Mutta kaikkein hauskinta keinumisen lisäksi, on möyriä märissä lehtikasoissa.

 Mukavaa torstaipäivää kaikille!

tiistai 10. marraskuuta 2015

Tummia hapankorppuja



Pojalla oli tänään koulusta vierailu Fazerille. Herkkuja tuli syötyä varmasti aikalailla. 

Minä löysin tästä kotiin saadusta näytekassista aivan ihanaa uutuutta! Tummia hapankorppuja. Lapsuudesta asti olen kovasti pitänyt hapankorpuista, nämä tummat uutuudet vievät ruisleivän suurkuluttajan kielen mennessään! Nämä tulevat kyllä ehdottomasti ostoslistalleni jatkossa. Täydellisiä vaikkapa iltateellä. 

Tässä myös kiva vinkki maidotonta ruokavaliota noudattaville. Nämä eivät sisällä maitoa eikä laktoosia. Ovat myös runsaskuituisia.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Maitoaltistusta



Nyt ollaan käyty pojan kanssa allergiasairaalassa. Ensimmäisellä kerralla tehtiin ihotestit. Toisena päivänä vielä maitoaltistus. Ihotesteissä ei maitoallergiaa näkynyt.

Maitoaltistus sujui myöskin yllättävän hienosti. Ensimmäinen maitoannos aiheutti poskille pientä haaleaa punaista ihottumaa, mikä ei lähtenyt ollenkaan pois. Tuli myös nopeita ihon lehahduksia kasvoilla ja kaulalla. Nämä lehahtelut häipyivät nopeasti itsestään.

Lääkäri ei maitoaltistuksessa välitä näistä lehahteluista, vain iholle jäävistä ihottumista. Kaikki annokset siis saatiin annettua. Viimeisen annoksen jälkeen tuli lisäksi käteen punaista ihottumaa ja turvotusta.

Saatiin ohjeeksi jatkaa altistusta kotona. Ensimmäisenä päivänä 4dl maitoa, seuraavina 5-6dl.

Kotona alkoi tuo maidon maku olla pojalle liikaa, mutta hyvin sain määrät menemään, kun sekoitin maitoa puuroihin ja ruokiinkin. Desimitalla on hyvä mitata päivän annokset saaduiksi. Samalla merkitsin jääkaapin oveen lappuun määrät mitä on milloinkin annettu.

Vatsavaivoja tuli alkuun paljon ja refluksi myös pahentui. Mutta ei tuo refluksi niin pahaksi ole äitynyt kuin pienempänä. Lääkäri vielä soitti kotiin kyselläkseen miten altistus on sujunut.

Jatko-ohjeeksi saatiin jatkaa maitotuotteiden antoa. Maidon voi osittain korvata muilla maitotuotteilla, jos maito maitona ei maistu. Viili onkin ollut ehdoton herkku. Samoin juusto. Nyt kokeilussa on ihan maustamaton jogurtti marjojen tai esim.  mangososeen kera.

 Poskien pieniin ihottumiin saatiin ohjeeksi käyttää kuureina 1% hydrokortison voidetta.

Ennen kaikkea on ollut ihana huomata, että kyllä se vauvan maitoallergia voi alkaa parantua ajan kanssa. Meillä se näyttäisi menevän niin. Enää ihoreaktiot eivät ole sitämätöntä kutinaa ja siitä aiheutuvaa raapimista, ja ihon rikkoutumista.

Vauva ajan allergiasuossa vuoden rämpineenä tuntuu aivan mahtavalta antaa pienelle viilipurkki syötäväksi. Tai kuten eilen, kaupan jugurttihedelmä välipalapussi, kun seurasimme tytön jalkapallopeliä kuplahallissa.

Se hyvä puoli tässä on ollut, että äitinä olen aika paljon viisaampi nyt maitoallergiasta. Tietoa on tullut etsittyä paljon. Blogin pitäminen antaa hyvät mahdollisuudet jakaa omia kokemuksia. Niitä mielelläni jaankin omien kokemusteni pohjalta.

 Maidottomia reseptejä ajattelin tänne blogiin lisäillä, mitä olen hyväksi havainnut. Vaikeaa oli itselle kipeän ja unettoman vauvan kanssa alku imetysdieetin kanssa, kun piti jokainen maidoton resepti löytää ja kokeilla mitä itse voi syödä. Mutta kaikkeen tottuu. Maidottomuuskaan ei loppujen lopuksi ollut itselle ollenkaan vaikeaa. Täytyi vain löytää korvaavat tuotteet. Näistä siis lisää myöhemmin reseptien muodossa. 

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Herkkukahvia kotona



Herättiin pimeään ja sateiseen isänpäivä sunnuntaihin pienimmän heräilijän kanssa jo klo:6.30. Oli niin pimeää, että tämä äiti luuli heränneensä keskellä yötä. Mutta aikainen aamuhan se jo olikin. Ei auttanut kuin kömpiä aamukahvin ja aamupuuron tekoon. 


Jokos olette huomanneet nämä ihanat kahvit kaupoissa? Kävin viime viikolla etsimässä vieraille jotain herkullista kahvia. Ostin tämän Starbucks:in Caffe Verona pussin Citymarketista. Näitä siis myydään näissä 200g pakkauksissa. Hieno juttu, kun nyt näitä saa ihan ruokakaupasta! On kyllä niin hyvää kahvikerman kanssa! Täytyy kyllä ostaa uudestaankin. Tähän vielä pala tummaa suklaata, niin herkkuhetki on taattu. 


Toivotan kaikille isille oikein mukavaa isänpäivää.
Lisäksi rakkaalle veljelleni T:lle sinne toiselle paikkakunnalle. Viettäkää oikein mukava päivä!